perjantai 2. maaliskuuta 2012

Nallepuuhia

Muusitoukista löytyy monen muun hyvän asian lisäksi myös luovuutta ja tekemisen iloa. Kevättalvella, kun aurinko alkaa jo lämmittää ja karhut kääntävät kylkeä talviunillaan, voi luova muusitoukka askaroida omassa talvipesässään vaikka karhumaisten puuhien parissa.

Ärjy-herra

Ensin Mukka-muusitoukkaa puraisi virkkuukärpänen. Tuloksena tuli muun muassa olkalaukku, lapasia ja monia herttaisia amigurumeja. Lahjaksi Ketulle Mukka virkkasi mustasta langasta nallen, ja nallelle komean punaisen kaulahuivin. Virkattu nalle nimettiin Ärjyksi, koska se vaikutti melko kipakkaluonteiselta kaikessa suurisilmäisessä pörhöisyydessään.

Nyrkillinen tiivistä ja häkeltynyttä huopaa.


Sitten Kettu-muusitoukka huovutti työharjoittelun ohessa Ärjylle vähemmän kipakan kumppanin. Kuivaneulahuovutuskokeilusta piti ensin tulla turkoosi valas, mutta vapaalla kädellä vailla tarkkoja suunnitelmia villa alkoikin muotoutua joksikin monihaaraisemmaksi otukseksi. Ja nallehan siitä tuli. Turkoosi, häkeltynyt nalle. Muutama sormi tuli puhkottua piloille prosessin aikana, mutta: no pain - no gain!


Nallekarkkien allasbileet.

Viimeinen nalleaiheinen puuhastelu lähti Leijona-pullon jämästä ja karkkipussista. Kourallinen punaisia nallekarkkeja pullon suusta sisään ja korkki kiinni. Tänään, kun ainesten sekoittamisesta on kulunut reilu vuorokausi, nallekarkkien pinnasta on liuennut ainakin väriä alkoholiin. Maku testataan myöhemmin. Suositeltu tekeytymisaika on useita päiviä, ehkä viikko. Jäämme odottelemaan maistamishetkeä malttamattomina...


Odotellessa voi ottaa vaikka torkut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti